Luin kahta suomalaista dekkaria rinnakkain, siispä kokoan ajatukseni niistä yhteisen otsakkeen alle. Leena Lehtolaisen kirjoja olen lukenut aiemminkin, mutta Seppo Jokisen Hervantalainen oli ensimmäinen kosketukseni kyseisen kirjailijan tuotantoon. Lyhyesti voin todeta, että pidin molemmista. Erityisen mukavan säväyksen molempia kirjoja lukiessa toi se, että niiden tuttuja tapahtumapaikkoja ja -ympäristöjä oli helppo nähdä mielessään. Lehtolaisen kirjan tapahtumien alkupisteenä toimii Tapiolan kirkko, Jokisen kirjassa Tampereen Hervanta.
Jokisen Hervantalainen on jatkumoa päähenkilön, komisario Koskisen, työtä ja elämänkäänteitä seuraavalle kirjasarjalle. Vaikka en aiemmin ilmestyneitä kirjoja ole (vielä) lukenutkaan, eikä Koskisen henkilöhistoria siten ole ennestään tuttu, oli Hervantalaisen kyytiin silti helppo hypätä.
Hervannasta löytyy ruumis, jonka arvellaan olevan paikallisten juoppokaverusten keskinäisen välienselvittelyn ruma lopputulos. Kun ruumita alkaa kuitenkin kertyä ja tapauksilla näyttäisi olevan yhteisiä piirteitä, alkaa sarjamurhaajan etsintä.
Leena Lehtolaisen Surunpotku puolestaan alkaa, kun Tapiolan kirkon lasten vessasta löytyy brutaalilla tavalla puukotetun Jaakko Pulman ruumis, lähes lainehtivan verilammikon keskeltä. Koska kylmäksi pistelty Pulma oli jalokivikauppias ja kansanedustajan mies, on rikostutkintaa ajatellen kyseessä korkean profiilin tapaus. Surunpotku on kolmastoista kirja Lehtolaisen Maria Kallio -sarjassa. Jo aiempien kirjojen perusteella olen tykästynyt rikospoliisi Maria Kallion hahmoon ja Surunpotkun sivuilla hänen persoonaansa tutustutaan entistä syvemmin.
Kuten sanottua, pidin molemmista kirjoista, mutta en tiedä johtuuko hahmon ja kirjailijan tyylin tuttuudesta vai mistä, pidin Surunpotkusta kuitenkin hieman enemmän kuin Hervantalaisesta. Jokinen kuvailee tapahtumia ja henkilöitä konstailemattomasti ja suoraviivaisesti, kun taas Lehtolaisen tyylissä on jonkinlaista herkkyyttä ja sävyjä joista pidän. Välillä tosin olisin kaivannut Surunpotkun tapahtumiin enemmän etenevyyttä. Kirjassa sivuttiin kiinnostavasti ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita, kuten esimerkiksi kansanedustajien turvallisuutta ja yksityisyydensuojaa, sekä niitä seurauksia joita vähenevät resurssit mielenterveysongelmien hoitamisessa saattavat potentiaalisesti aiheuttaa. Jokisen kirjassa pidin jurohkon vaikutelman itsestään antavasta Koskisesta. Tutustuakseni häneen paremmin, tarttunen tilaisuuden tullen sarjan jo aiemmin ilmestyneisiin kirjoihin.
Jokinen, Seppo: Hervantalainen. Crime Time 2012. 331 s.
Lehtolainen, Leena: Surunpotku. Tammi 2015. 432 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikenlainen asiallinen ja asiaan liittyvä palaute sekä kommentointi on tervetullutta!