Pitkä blogihiljaisuus päättyy vihdoin. Viikko sitten palasin takaisin arkeen koti-Suomesta, jossa vierähti kolme kuukautta. Toukokuussa hekumoin ajatuksella edessä olevasta kesästä Suomessa perheen, suvun ja ystävien parissa. Nyt kun olen ollut jo viikon kotona täällä maailman laidalla, tuntuu että kesä meni silmänräpäyksessä. En ehtinyt tehdä kesän aikana läheskään kaikkea sitä, mitä etukäteen olin ajatellut. Niinpä olisin mielelläni vielä hetken aikaa nauttinut läheisten seurasta ja puhtaasta Suomen luonnosta, mutta toisaalta on kiva olla omassa kodissa ja aloittaa tämän elämänvaiheen tavallista arkea suurkaupungin vilinässä.
Kirjoja tuli kesällä kaiken kiireen(!) keskellä toki luettua, joskaan ei yhtä paljon kuin olin etukäteen ajatellut ja toivonut. Luetuista kirjoista irronnee muutamia ajatuksia tämän viikon puolella. Samalla tartun innolla lukemattomien kirjojen pinoon!
Kirjat, joita luen ja blogissani käsittelen, eivät suinkaan ole juuri edellisenä päivänä tai edellisellä viikolla ilmestyneitä uutuuksia. Ne ovat sellaisia kirjoja, joita tänne käsiini saan ja jotka kulloinkin syystä tai toisesta ovat mielestäni houkuttelevaa luettavaa. Niinpä minulla ei ole mahdollisuutta tai haluakaan kilpailla siitä, ehdinkö saada ajatukseni ilmoille jostain odotetusta uutuuskirjasta ennen muita. Kaiken muun tohinan keskellä lukeminen on ihana lepohetki ja inspiraation lähde, ilman mitään suorituspaineita suuntaan tai toiseen. Sitten jos joku kirja herättää riittävästi ajatuksia, on niitä kiva jakaa muillekin.
Oikein kirjarikasta ja antoisien lukuhetkien täyttämää syksyä jokaiselle!
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Kiirettä ja Viveca Steniä!
Kuten aina keväisin, on nytkin ollut melkoista huisketta viime aikoina. Niinpä valitettavasti blogin päivittäminen on saanut odottaa ja suuremmaksi harmiksi on todettava, että lukuhetkiäkin on ollut vain harvakseltaan. Vielä muutama viikko ja sitten taas helpottaa!
Sentään yhden kirjan olen saanut luetuksi sellaisena työmatkatilkkeenä. Viveca Stenin kirja "Juhannusmurha" oli kelpoa luettavaa, joskaan ei samalla tavalla koukuttava kuin muutama muu tämän vuoden puolella lukemani dekkari. Juhannuksena rantapöheiköstä löytyy teini-ikäisen pojan ruumis ja varsin pian selviää, että nuorison juhannuksenvietto pääsi karkaamaan käsistä pahemman kerran. Kirjan edetessä teinien keittämää juhannussoppaa yrittävät lusikoida sekä poliisit että vanhemmat tahoillaan. Plussaa kirja saa merenrantamiljöön onnistuneesta kuvailusta, sekä itseäni hieman yllättäneestä loppuratkaisusta.
Vaikka hoppua riittänee tästä lähes kesään saakka, polttelee seuraava lukematon kirja jo näppejä. Lukuiloa ja kevätaurinkoa myös Sinulle!
Viveca Sten: Juhannusmurha. WSOY 2016. Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. 436 s.
Sentään yhden kirjan olen saanut luetuksi sellaisena työmatkatilkkeenä. Viveca Stenin kirja "Juhannusmurha" oli kelpoa luettavaa, joskaan ei samalla tavalla koukuttava kuin muutama muu tämän vuoden puolella lukemani dekkari. Juhannuksena rantapöheiköstä löytyy teini-ikäisen pojan ruumis ja varsin pian selviää, että nuorison juhannuksenvietto pääsi karkaamaan käsistä pahemman kerran. Kirjan edetessä teinien keittämää juhannussoppaa yrittävät lusikoida sekä poliisit että vanhemmat tahoillaan. Plussaa kirja saa merenrantamiljöön onnistuneesta kuvailusta, sekä itseäni hieman yllättäneestä loppuratkaisusta.
Vaikka hoppua riittänee tästä lähes kesään saakka, polttelee seuraava lukematon kirja jo näppejä. Lukuiloa ja kevätaurinkoa myös Sinulle!
Viveca Sten: Juhannusmurha. WSOY 2016. Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. 436 s.
perjantai 25. maaliskuuta 2016
Tommy Hellsten: Tähän olen tullut - Kirja merkityksen löytämisestä
"Elämänhallinta. Se on sana, jota inhoan. Näiden kokemusten jälkeen se tuntuu banaalilta. Ei elämää voi hallita. Elämän hallitseminen perustuu pelkoon ja kauhuun ja on niistä noussut strategia. Ei elämä ole hallittavissa, mutta se on juuri ja juuri elettävissä".Sain käsiini Tommy Hellstenin kirjan, Tähän olen tullut - Kirja merkityksen löytämisestä, melko pian sen ilmestymisen jälkeen. Itse asiassa kahteenkin kertaan, ensin sähköisenä ja pian myös paperimuodossa. Jo aiempien Hellstenin kirjojen myötä olen tykästynyt hänen tapaansa pohtia, tai kuten hän itse asian ilmaisee, ihmetellä elämää ja kaikkea sitä inhimillistä mitä se pitää sisällään. Luin kirjan ensin lähes yhdeltä istumalta. Siinä ahmiessani kuitenkin koko ajan samalla tajusin, että kirjassa käsiteltävät teemat ovat niin suuria ja teksti niin tiivistä, että yhdellä nopealla lukaisemisella menisi paljon asioita ohitse turhan kevyesti. Siispä luin kirjan toistamiseen, hitaammin ja pysähdellen. Uskon palaavaani kirjaan uudelleen ja uudelleen, pienissä paloissa kerrallaan, kuin pieniin tärppeihin tarttuen.
"Kaikella pelolla on juurensa kuolemassa, kaikki ihmisen kokema pelko on sukua sille".
"Ilman rakkautta en elä, kidun ja kärsin, selviän hädin tuskin hengissä, mutta en elä".Kirjassa käsitellään ihmiselämän kannalta perustavaa laatua olevia kysymyksiä: rakkautta ja pelkoa, kärsimystä, ihmisen egoa ja uskoa. Yhtenä kirjan punaisena lankana kulkee Hellstenin hengellinen matka ja yhteys Kristukseen, elämä Jumalan kanssa. Ajattelun juurta todella siis riittää pidemmäksikin aikaa. Näillä kahdella lukukerralla koin eniten ahaa-elämyksiä ehkä läsnäoloon, intuitioon ja tehokkuuteen liittyvissä kappaleissa.
"Läsnäollen työtä tekevä ihminen ei rasitu, vaan saa työstään voimia".Kirjansa nimen mukaisesti, Hellsten on koonnut matkansa varrelta tapahtumia, kokemuksia ja ajatuksia, jotka ovat tuoneet tähän hetkeen. Hellsten on todennut kirjan olevan tähän saakka kirjoittamistaan tärkein. Se mielestäni välittyy sivuilta lukijalle saakka. Teksti on elämänkokemuksen ja ammattitaidon synnyttämää. Asioiden merkityksiin poraudutaan välillä hyvinkin syvälle.
"Haavasta syntyy luovuus, luomisen vimma ja pakko. Parhaat kirjat, maalaukset, elokuvat ja musiikki syntyvät siellä, missä kipu on suurin. Kärsimys tuottaa tuloksia, se panee luomaan uutta, synnyttää ennen näkemätöntä sankaruutta ja saa ihmisen laittamaan itsenäs likoon. Kun kärsimys loppuu, luovuus lakkaa".Olisipa hienoa, jos edes joitain kirjan oivalluksia ja löytöjä osaisi soveltaa omassa arjessaan käytännön tasolla. Voin lämpimästi suositella kirjaa jokaiselle, joka haluaa pysähtyä kaiken arkihulinan keskellä miettimään niitä asioita, jotka ovat itselle ja toisten kanssa eläessä merkityksellisiä.
Täältä voit katsoa ajatuksia kirjasta Tommy Hellstenin itsensä kertomana.
Hellsten, Tommy: Tähän olen tullut - Kirja merkityksen löytämisestä. Kirjapaja 2016. 176 s.
Tunnisteet:
e-kirja,
ego,
elämänhallinta,
Jumala,
kirjapaja,
kobo,
rakkaus,
suomalaiset,
teologia,
terapia,
toipuminen,
tommy hellsten,
uskonto
tiistai 22. maaliskuuta 2016
Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin
Norjalaisen Samuel Bjørkin ajoittain lähes
sietämättömän jännittävä esikoisdekkari rakentuu hyytävän rikoksen ympärille.
Satunnainen koiraansa ulkoiluttava ohikulkija löytää metsästä 6-vuotiaan tytön
roikkumassa kuolleena puussa. Tyttö on puettu mittatilaustyönä tehtyihin
nukenvaatteisiin ja selässään hänellä on koulureppu täynnä kirjoja.
Kaulassa tytöllä roikkuu lappu, jonka viesti on lyhyt ja kylmäävä: "minä
matkustan yksin". Tapaus nousee välittömästi otsikoihin ja kaikki alkaa
saada vähitellen yhä painajaismaisempia piirteitä, kun valkenee että asialla on
sarjamurhaaja, jolla suunnitelma ja motiivi.
Rikospoliisi Holger Munch etsii syyllistä
yhdessä Mia Krügerin ja muun tiiminsä
kanssa. Munch on jo keski-iän paremmalla puolella oleva poliisi
ja tuo väistämättä mieleeni ruotsalaisen kollegansa Wallanderin. Jotain samaa
heidän juroudessaan ja tietynlaisessa erakkoluonteessaan on. Munchin nuorempi
työpari Mia Krüger on älykäs ja lahjakas tutkija, mutta henkilökohtaisessa
elämässään siinä määrin haaksirikkoutunut, että hän on tehnyt päätöksen poistua
tästä elämästä oman käden kautta, kunhan murhaaja on saatu kiinni.
Juoni on rakennettu taitavasti ja tilannetta katsellaan useiden henkilöiden näkökulmasta. Vaikka selviteltävänä oleva murha ja kirjassa yhtenä sivujuonteena kulkeva teema lapsiin kohdistuvasta väkivallasta sekä kaltoinkohtelusta ovat vastenmielisiä, ei kirjassa silti sorruta mässäilemään väkivaltaisilla tilannekuvauksilla. Jännitystä pidetään yllä psykologisin keinoin ja mikäpä olisi sen koukuttavampaa. Kirja ei silti tarjoile mitään uutta sinänsä, dekkarimaailma kun on pullollaan toinen toistaan kauheampia murhia ja pahoja ihmisiä. Ehkä eniten vaikutuin siitä, kuinka Bjørk onnistuu sitomaan kaikki langat toisiinsa ja pitämään yllä intensiivistä jännitystä alusta loppuun saakka.
Mielestäni pohjoismaalaisissa dekkareissa, elokuvissa ja rikossarjoissa on yhdistävänä piirteenä kaiken yllä leijuva hieman alakuloinen ja välillä jopa depressiivisyyteen kallistuva ilmapiiri. Näkisin, että tässä suhteessa pohjoismaalaiset kirjailijat ja käsikirjoittajat erottuvat edukseen muista. Myös Bjørk piirtää silottelemattoman kuvan raskaan sarjan rikoksia ratkovien poliisien elämästä ja persoonista. Työ jättää jälkensä monella tavalla. Silti työtiimi on hitsautunut yhteen ja tekee työtä lähes nukkumatta ja syömättä, laittaen kaiken likoon, jotta syyllinen saadaan kiinni.
Juoni on rakennettu taitavasti ja tilannetta katsellaan useiden henkilöiden näkökulmasta. Vaikka selviteltävänä oleva murha ja kirjassa yhtenä sivujuonteena kulkeva teema lapsiin kohdistuvasta väkivallasta sekä kaltoinkohtelusta ovat vastenmielisiä, ei kirjassa silti sorruta mässäilemään väkivaltaisilla tilannekuvauksilla. Jännitystä pidetään yllä psykologisin keinoin ja mikäpä olisi sen koukuttavampaa. Kirja ei silti tarjoile mitään uutta sinänsä, dekkarimaailma kun on pullollaan toinen toistaan kauheampia murhia ja pahoja ihmisiä. Ehkä eniten vaikutuin siitä, kuinka Bjørk onnistuu sitomaan kaikki langat toisiinsa ja pitämään yllä intensiivistä jännitystä alusta loppuun saakka.
Mielestäni pohjoismaalaisissa dekkareissa, elokuvissa ja rikossarjoissa on yhdistävänä piirteenä kaiken yllä leijuva hieman alakuloinen ja välillä jopa depressiivisyyteen kallistuva ilmapiiri. Näkisin, että tässä suhteessa pohjoismaalaiset kirjailijat ja käsikirjoittajat erottuvat edukseen muista. Myös Bjørk piirtää silottelemattoman kuvan raskaan sarjan rikoksia ratkovien poliisien elämästä ja persoonista. Työ jättää jälkensä monella tavalla. Silti työtiimi on hitsautunut yhteen ja tekee työtä lähes nukkumatta ja syömättä, laittaen kaiken likoon, jotta syyllinen saadaan kiinni.
Jos
pidät pohjoismaalaisesta dekkarikirjallisuudesta, älä ohita tätä kirjaa!
Bjørk, Samuel: Minä matkustan yksin (Det henger en engel alene i skogen). Otava 2016. 428 s.
Bjørk, Samuel: Minä matkustan yksin (Det henger en engel alene i skogen). Otava 2016. 428 s.
tiistai 15. maaliskuuta 2016
Leena Lehtolainen: Surunpotku ja Seppo Jokinen: Hervantalainen
Luin kahta suomalaista dekkaria rinnakkain, siispä kokoan ajatukseni niistä yhteisen otsakkeen alle. Leena Lehtolaisen kirjoja olen lukenut aiemminkin, mutta Seppo Jokisen Hervantalainen oli ensimmäinen kosketukseni kyseisen kirjailijan tuotantoon. Lyhyesti voin todeta, että pidin molemmista. Erityisen mukavan säväyksen molempia kirjoja lukiessa toi se, että niiden tuttuja tapahtumapaikkoja ja -ympäristöjä oli helppo nähdä mielessään. Lehtolaisen kirjan tapahtumien alkupisteenä toimii Tapiolan kirkko, Jokisen kirjassa Tampereen Hervanta.
Jokisen Hervantalainen on jatkumoa päähenkilön, komisario Koskisen, työtä ja elämänkäänteitä seuraavalle kirjasarjalle. Vaikka en aiemmin ilmestyneitä kirjoja ole (vielä) lukenutkaan, eikä Koskisen henkilöhistoria siten ole ennestään tuttu, oli Hervantalaisen kyytiin silti helppo hypätä.
Hervannasta löytyy ruumis, jonka arvellaan olevan paikallisten juoppokaverusten keskinäisen välienselvittelyn ruma lopputulos. Kun ruumita alkaa kuitenkin kertyä ja tapauksilla näyttäisi olevan yhteisiä piirteitä, alkaa sarjamurhaajan etsintä.
Leena Lehtolaisen Surunpotku puolestaan alkaa, kun Tapiolan kirkon lasten vessasta löytyy brutaalilla tavalla puukotetun Jaakko Pulman ruumis, lähes lainehtivan verilammikon keskeltä. Koska kylmäksi pistelty Pulma oli jalokivikauppias ja kansanedustajan mies, on rikostutkintaa ajatellen kyseessä korkean profiilin tapaus. Surunpotku on kolmastoista kirja Lehtolaisen Maria Kallio -sarjassa. Jo aiempien kirjojen perusteella olen tykästynyt rikospoliisi Maria Kallion hahmoon ja Surunpotkun sivuilla hänen persoonaansa tutustutaan entistä syvemmin.
Kuten sanottua, pidin molemmista kirjoista, mutta en tiedä johtuuko hahmon ja kirjailijan tyylin tuttuudesta vai mistä, pidin Surunpotkusta kuitenkin hieman enemmän kuin Hervantalaisesta. Jokinen kuvailee tapahtumia ja henkilöitä konstailemattomasti ja suoraviivaisesti, kun taas Lehtolaisen tyylissä on jonkinlaista herkkyyttä ja sävyjä joista pidän. Välillä tosin olisin kaivannut Surunpotkun tapahtumiin enemmän etenevyyttä. Kirjassa sivuttiin kiinnostavasti ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita, kuten esimerkiksi kansanedustajien turvallisuutta ja yksityisyydensuojaa, sekä niitä seurauksia joita vähenevät resurssit mielenterveysongelmien hoitamisessa saattavat potentiaalisesti aiheuttaa. Jokisen kirjassa pidin jurohkon vaikutelman itsestään antavasta Koskisesta. Tutustuakseni häneen paremmin, tarttunen tilaisuuden tullen sarjan jo aiemmin ilmestyneisiin kirjoihin.
Jokinen, Seppo: Hervantalainen. Crime Time 2012. 331 s.
Lehtolainen, Leena: Surunpotku. Tammi 2015. 432 s.
Jokisen Hervantalainen on jatkumoa päähenkilön, komisario Koskisen, työtä ja elämänkäänteitä seuraavalle kirjasarjalle. Vaikka en aiemmin ilmestyneitä kirjoja ole (vielä) lukenutkaan, eikä Koskisen henkilöhistoria siten ole ennestään tuttu, oli Hervantalaisen kyytiin silti helppo hypätä.
Hervannasta löytyy ruumis, jonka arvellaan olevan paikallisten juoppokaverusten keskinäisen välienselvittelyn ruma lopputulos. Kun ruumita alkaa kuitenkin kertyä ja tapauksilla näyttäisi olevan yhteisiä piirteitä, alkaa sarjamurhaajan etsintä.
Leena Lehtolaisen Surunpotku puolestaan alkaa, kun Tapiolan kirkon lasten vessasta löytyy brutaalilla tavalla puukotetun Jaakko Pulman ruumis, lähes lainehtivan verilammikon keskeltä. Koska kylmäksi pistelty Pulma oli jalokivikauppias ja kansanedustajan mies, on rikostutkintaa ajatellen kyseessä korkean profiilin tapaus. Surunpotku on kolmastoista kirja Lehtolaisen Maria Kallio -sarjassa. Jo aiempien kirjojen perusteella olen tykästynyt rikospoliisi Maria Kallion hahmoon ja Surunpotkun sivuilla hänen persoonaansa tutustutaan entistä syvemmin.
Kuten sanottua, pidin molemmista kirjoista, mutta en tiedä johtuuko hahmon ja kirjailijan tyylin tuttuudesta vai mistä, pidin Surunpotkusta kuitenkin hieman enemmän kuin Hervantalaisesta. Jokinen kuvailee tapahtumia ja henkilöitä konstailemattomasti ja suoraviivaisesti, kun taas Lehtolaisen tyylissä on jonkinlaista herkkyyttä ja sävyjä joista pidän. Välillä tosin olisin kaivannut Surunpotkun tapahtumiin enemmän etenevyyttä. Kirjassa sivuttiin kiinnostavasti ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita, kuten esimerkiksi kansanedustajien turvallisuutta ja yksityisyydensuojaa, sekä niitä seurauksia joita vähenevät resurssit mielenterveysongelmien hoitamisessa saattavat potentiaalisesti aiheuttaa. Jokisen kirjassa pidin jurohkon vaikutelman itsestään antavasta Koskisesta. Tutustuakseni häneen paremmin, tarttunen tilaisuuden tullen sarjan jo aiemmin ilmestyneisiin kirjoihin.
Jokinen, Seppo: Hervantalainen. Crime Time 2012. 331 s.
Lehtolainen, Leena: Surunpotku. Tammi 2015. 432 s.
tiistai 8. maaliskuuta 2016
Terry Hayes: Vaeltaja
Sain juuri päätökseen Terry Hayesin kirjan Vaeltaja. Silloin, kun luen fiktiivistä kirjallisuutta,
tarttuu käteeni useimmiten dekkari. Täytyy tosin tunnustaa, että olen melko
hyvä jumiutumaan vain harvojen ja valittujen kirjailijoiden teoksiin, mikäli
ensikokemus jonkun kirjasta on ollut tarpeeksi hyvä. Siksi lukemistani
ylistävistä arvioista huolimatta suhtauduin aluksi hieman epäillen itselleni tuntemattoman Hayesin
kirjaan.
Varsin nopeasti epäilykseni kuitenkin
haihtuivat. Voisi sanoa, että kertomus imaisi mukaansa ensi riveiltä lähtien. Kaikki alkaa steriiliksi siivotun murhapaikan ja tunnistamattomaksi syövytetyn ruumiin kuvauksella. Melko aikaisessa
vaiheessa lukijalle valkenee kirjan laajuus ja monitasoisuus. Ei tarvinnut lukea pitkällekään, kun
huomasin jo miettiväni, että kuinkahan sillä hetkellä lukemani millään
tavalla liittyy alussa kuvattuun murhaan. Päähenkilöitä taustoitetaan
alkuvaiheessa mielestäni yllättävän laajasti, mutta viimeistään kirjan lopussa tulin todenneeksi, että mitään ylimääräistä ei pelkästään merkkimäärän kasvattamiseksi
ole kuitenkaan kirjoitettu.
Kirjan päähenkilö on jo kerran Yhdysvaltain
salaisen palvelun salaisimman ytimen agentin tehtävistä eläkkeelle jäänyt mies,
Vaeltaja, jolla on elämänsä aikana ollut useita nimiä, henkilöllisyyksiä ja
peitetarinoita esitettävänään. Ilmeisen yllättäen hän kuitenkin huomaa olevansa
mukana, ei pelkästään vain pelottavan nerokkaasti toteutetun murhan
ratkomisessa, vaan myös jahtaamassa terroristia, joka uhkaa koko Yhdysvaltojen
olemassaoloa ja siten välillisesti myös koko maailman tasapainoa.
Kirjassa kuljetetaan rinnakkain useita tasoja
taitavasti ja ennalta-arvaamattomasti. Koska brittiläinen Hayes on ammatiltaan
käsikirjoittaja, on kirjan tapahtumia ja tilanteita helppo nähdä mielessään
kuin elokuvakankaalta. Eipä siis yllätä, että tästä hänen kirjoittamastaan
järkälemäisestä esikoiskirjasta ollaan tekemässä elokuvaa.
Suosittelen Vaeltajaa lämpimästi kaikille
heille, jotka nauttivat jännityskirjallisuuden tarjoamista
näköaloista salaisen palvelun varjomaailman syövereihin, sekä seuraavat
mielellään lähes epätodellisen älykkäiden agenttien tekemiä johtopäätöksiä ja heidän kykyään nopeisiin ratkaisuihin. Vaeltajan seurassa riittää myötäelettäväksi vauhtia ja
hengenvaarallisia tilanteita riittämiin.
Hayes, Terry: Vaeltaja (alkup. "I am
Pilgrim"). Bazar Kustannus 2015. Suomennos Sami Rouhento. 810 sivua.
Iloa arkeen lukulaitteella
Ennakkoluuloille kyytiä
Alkuvuodesta hankin itselleni lukulaitteen. Vielä muutama vuosi sitten ajatus e-kirjoista ja sähköisestä lukulaitteesta aiheutti minussa kiihkeän vastareaktion: kirja ei ole oikea kirja, ellei sitä voi hypistellä käsissään, kuulla paperin kahinaa ja tuntea joko uuden tai vanhan kirjan tuoksua nenässään.
Joskus kuitenkin muuttuva elämäntilanne muuttaa omia asenteita yllättävissäkin asioissa. Muutto muutamaksi vuodeksi ulkomaille edellytti tavallista suurempaa tavaroiden karsintaa muuttovaiheessa ja ulkomailla asuessa ei puolestaan ole järkevää kerätä loputtomasti tavaraa nurkkiin pyörimään ja odottamaan poisheittämistä jälleen siinä vaiheessa, kun muuttaa takaisin kotimaahan. Olen ollut kirjahamsteri niin kauan kuin muistan ja kirjakaupat ovat olleet aina heikko kohtani. Nyt ulkomailla ollessa en halua kerätä tavaraa ylenmäärin, edes kirjoja.
Vaikka englanninkielistä kirjallisuutta on helppo hankkia täällä kirjakaupoista tai tilata kotiin Amazonista, haluan silti lukea myös suomenkielisiä kirjoja. Tähän tarpeeseen ja näihin olosuhteisiin elektroninen kirja sekä erillinen lukulaite tuntuivat tarjoavan kokeilemisen arvoisen ratkaisun. Siispä suuntasin kauppaan ja palasin kotiin laukussani uusi Kobo Aura.
Päädyin Koboon selattuani etukäteen arvioita ja kokemuksia eri lukulaitteista. Kindle-laitetta en halunnut siitä syystä, että sillä ei voi lukea muita kuin Amazonista ostettuja e-kirjoja, eikä Amazonin suomenkielinen valikoima oikein vakuuta. Ratkaisevin valintaperuste oli siis se, että voin hankkia ja ladata laitteeseen kirjoja mahdollisimman laajasti eri kirjakauppojen valikoimista ja nimenomaan suomenkielistä kirjallisuutta.
Kirjatiedostojen siirtämistä varten latasin nopean googlailun tuloksena koneelleni Adobe Digital Editions -ohjelman, jonka kautta kirjatiedosto siirtyy näppärästi tietokoneelta lukulaitteeseen. Muitakin ohjelmia varmasti on, mutta en ollut kiinnostunut perehtymään niihin sen kummemmin. Adoben ominaisuudet ovat itselleni riittävät ja myös riittävän simppelit.
Valinnan vapautta ja näppäryyttä
Ostan kirjani useimmiten Elisa Kirjasta, sillä sen valikoima on melko monipuolinen ja laaja. Lisäksi olen tähän mennessä käyttänyt Suomalaisen Kirjakaupan, sekä brittiläisen WHSmith'in nettikauppoja. Nyt kun elektronisia kirjoja on jonkin verran shoppaillut, on joutunut toteamaan, että niiden hinta ei juurikaan eroa paperisen kirjan hinnasta. Joko paperisen kirjan materiaali- ja painokulut ovat hämmästyttävän pienet tai elektronisten kirjojen hinnassa on ilmaa. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että kirjailija on kunnollisen korvauksen työstään ansainnut, mutta silti näiden kahden julkaisumuodon välinen pieni hintaero kummastuttaa. Onneksi Elisa Kirjassa on melko usein erilaisia kampanjoita ja tarjouksia, joita olen ilolla hyödyntänyt.
Itse lukulaite on varsin miellyttävä käyttää. Näyttö ei rasita silmiä samalla tavoin kuin tabletti tai kännykän ruutu, tietokoneen näytöltä en taas voisi edes ajatella lukevani kirjaa. Lisäksi Kobo Aura on ihastuttavan kokoinen! Korkeutta laittella on 15 cm, leveyttä 11,4 cm ja painoa vain 175 grammaa. 1 GB:n muistiin sopii latailemaan kirjan jos toisenkin, tila tuskin aivan heti loppuu kesken. Jos kännykkää joutuukin latailemaan päivittäin, Kobon akku kestää helposti pari, kolme viikkoa samalla latauksella.
Pidän laukussani siis varsin helposti mukanani vähitellen kasvavaa kirjastoa. Kobo on päivittäisessä käytössä tunnin mittaisella työmatkalla junassa ja lomareissuillekaan ei tarvitse lähtiessä valita, että minkä kirjan ottaisi mukaansa, kun voi ottaa samalla vaivalla useamman. Olen ollut kaikin puolin iloisesti yllättynyt lukulaitteen käyttömukavuudesta ja näppäryydestä.
Lukulaite ei korvaa painettua kirjaa
Edelleen olen sitä mieltä, että painettua kirjaa ei voita mikään, mutta tässä elämäntilanteessa olen enemmän kuin kiitollinen nykytekniikan suomista mahdollisuuksista. Pääsen käsiksi kirjauutuuksiin halutessani samantien, eikä kirjoja tarvitse enää lähetyttää Suomesta sukulaisilla ja ystävillä.
Painettua kirjaa on helpompi selailla ja vaikka Kobolla voikin tehdä kirjaan korostuksia, on merkintöjä silti helpompi tehdä kynällä paperisivuille. Pienehköllä ruudulla rivien alleviivaaminen sormella on melko kömpelöä, eikä toimi aina aivan moitteettomasti. Painetussa kirjassa sivuja on helpompi selata ja silmäillä, lukulaitteella se on melko vaivalloista.
Vastineeksi Kobo tarjoaa mahdollisuuden seurata tilastoja omasta lukunopeudesta, lukemiseen käytetyistä tunneista ja luettujen kirjojen määrästä. Eipä sillä että nuo tiedot mitenkään erityisemmin tulisivat tarpeeseen, tai edes kovin paljoa kiinnostaisivat, mutta onpa pientä lisähuvia lukemisen sivussa. Tarpeellisia toimintoja sen sijaan ovat mahdollisuus valita käytettävä fontti ja muuttaa sen kokoa tilanteeseen sopivaksi, sekä taustavalo säätömahdollisuudella.
Oman kokemukseni perusteella voin suositella laajentamaan lukuelämyksiä myös sähköisen kirjan ja lukulaitteen suuntaan. Ymmärrän paremmin kuin hyvin pelkän paperikirjan nimeen vannovia, mutta joskus pieni mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen, joko mielenkiinnosta tai muuttuneiden olosuhteiden seurauksena, saattaa tuottaa positiivisia yllätyksiä.
Tunnisteet:
amazon,
e-kirja,
elisa kirja,
kobo,
lukulaite,
sähkökirja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

